Avarasta muodostetaan kaksi uutta merkittävää toimijaa kiinteistöalalle
Avara Suomi Oy vahvistaa sijoitus- ja isännöintiliiketoimintojensa tehokkuutta ja kilpailukykyä jakautumalla näihin liiketoimintoihin erikoistuneiksi yhtiöiksi. Tavoitteena on kehittää kumpaakin liiketoimintaa ja niiden asiakkuuksia nykyistä tehokkaammin.
Sijoitusyhtiön tavoitteena on kasvaa sekä uusien ostojen että vapaarahoitteisten ja ara-tuettujen vuokra-asuntojen rakennuttamisen kautta. Isännöintiyhtiö pystyy itsenäisenä paremmin kehittämään toimintojaan ja vastaamaan asiakkaiden uudistuviin tarpeisiin. Omistaessaan noin 8.000 asuntoa uusi sijoitusyhtiö on Suomen kolmanneksi suurin ja isännöintiyhtiö taas 57.000 asunnon hallinnointisopimuksillaan alan toiseksi suurin toimija.
Vaikka nykyisen konsernin eri liiketoimintalohkoilla on tiettyä synergiaa keskenään, niiden peruselementit poikkeavat suuresti toisistaan. Asuntosijoittaminen on pääomavaltaista liiketoimintaa, kun puolestaan isännöinnin kilpailukyky muodostuu henkilöstön osaamisesta, hyvästä asiakaspalvelusta ja tehokkuudesta. Avaran rakennuttamistoiminnan roolia linjataan jatkossa sekä asuntosijoittamisen että isännöinnin näkökulmista, ja se määrittyy lähikuukausien kuluessa.
"Uudet erilliset yhtiöt vastaavat paremmin ympäristön haasteisiin, sidosryhmien odotuksiin ja kummallakin toimialalla tapahtuviin muutoksiin", kommentoi hallituksen puheenjohtaja Ilpo Saarinen ja jatkaa: "Avaran hallitus myös katsoo tulevan mallin antavan paremmat edellytykset tulevien yhtiöiden kasvulle."
Koska Avara-konsernin henkilöstö on nykyisinkin organisoitunut erillisten liiketoimintojen mukaisesti, ei jakautuminen vaikuta asiakaspalveluun tai niihin liittyviin sopimuksiin.
Avara Suomi Oy:n hallitus ehdottaa yhtiön osakkeenomistajille jakautumista, jotta yhtiöt voisivat paremmin vastata toimintaympäristön ja asiakkaiden vaatimuksiin. Jakautumisen seurauksena konsernirakenne purkautuu. Nykyiset omistajat olisivat kummankin uuden yhtiön osakkeenomistajia.
Yhtiön hallitus ja johto tekevät jakautumiseen liittyvät tarkemmat suunnitelmat syksyn aikana ja esittävät järjestelyä ylimääräiselle yhtiökokoukselle vielä tämän vuoden aikana. Erillisten yhtiöiden on tarkoitus aloittaa toimintansa tämän jälkeen uudessa muodossaan ensi vuoden kesään mennessä. Kummallekin toimialalle nimetään toimitusjohtaja aloitetun valintaprosessin kuluessa. Nykyinen konsernijohtajan tehtävä loppuu jakautumisen toteutuessa 2010. Nykyinen konsernijohtaja Perttu Liukku siirtyy 1.9.2009 hallituksen nimeämiin jakautumiseen liittyviin projektitehtäviin 30.11. 2009 saakka. Yhtiön vt. toimitusjohtajaksi jakautumisen loppuun saakka nimitetään 1.9.2009 alkaen konsernin talousjohtaja Hans Sten oman toimensa ohella.
Lisätiedot:
Avara Suomi Oy
Ilpo Saarinen, hallituksen puheenjohtaja
Matkaviestin: 0400-600411
Hans Sten, vt. toimitusjohtaja
Sähköposti: hans.sten@avara.fi
Matkaviestin: 040 557 9392
Avara on suomalainen kiinteistöalan konserni, joka on erikoistunut rakennuttamiseen, kiinteistösijoittamiseen ja erilaisiin kiinteistönjohtopalveluihin. Missiona on tuottaa asumisratkaisut kaikkiin elämän vaiheisiin, sekä kiinteistönjohto- ja rakennuttamispalvelut tehokkaasti ja vastuullisesti.
Avara rakennuttaa vuosittain noin 1.000 uutta asuntoa. Myytävien omistus- ja osaomistusasuntojen lisäksi asumisvaihtoehdoiksi tarjotaan vuokra- ja asumisoikeusasuntoja. Avara omistaa noin 8.000 vuokra-asuntoa. Lisäksi konsernin osakkuusyhtiöiden omistuksessa on vuokra- ja asumisoikeusasuntoja noin 11.300.
Avara Isännöinti tarjoaa erilaisia kiinteistöjohtopalveluita kuten asuin- ja liikekiinteistöjen isännöinti- ja manageerauspalvelut sekä erilaiset kiinteistövarallisuuden arvoa turvaavat ja nostavat arvopalvelut. Avara isännöi ja manageeraa yhteensä noin 57.000 asuntoa ja useita liikekiinteistöjä.
Yritys otti maaliskuussa 2008 käyttöön uuden nimen ja brändin: Avara. Uusi nimi ja yritysilme tukevat Avaran strategisia tavoitteita kansallisesti merkittävänä kiinteistöalan palvelukonsernina. Asiakaslupauksellaan ”Avara. Elämän osoite" yritys kertoo vastuullisesta ja asiakaslähtöisestä toimintatavastaan. Lisäksi nimi Avara kertoo yrityksen niin suomalaisista kuin yleishyödyllisistä juurista ja kunnioittaa sen historiaa vastuullisena suomalaisen yhteiskunnan rakentajana.
Avara-konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli noin 160 miljoonaa euroa. Avaran palveluksessa työskentelee noin 300 henkilöä. Päätoimipaikka on Helsingin Vuosaaressa, lisäksi Avaralla on 23 toimipaikkaa eri puolella Suomea. Lisää tietoa osoitteessa avara.fi.
Julkaistu
01.09.2009