Avaran jatkavien yhtiöiden toimitusjohtajat valittu
- Antti Mäntynen nimitetty Avaran kiinteistösijoituksen toimialajohtajaksi
- Kai Kosunen jatkaa Avaran isännöinti- ja manageerausyhtiön toimitusjohtajana
Diplomi-insinööri Antti Mäntynen (43) on nimitetty Avara Suomi Oy:n kiinteistösijoituksen toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Avara Isännöinti Oy:n toimitusjohtajana jatkaa nykyinen toimitusjohtaja Kai Kosunen.
Antti Mäntysen vastuulla on Avaran jakautumisprojektin ajan konsernin kiinteistösijoitustoimiala, ja hän jatkaa perustettavan, asuntosijoitukseen keskittyvän yhtiön toimitusjohtajana yrityksen jakautumisen jälkeen. Hän aloittaa tehtävässään 9.11.2009.
”Antti Mäntysellä on vahva substanssiosaaminen toimialalta. Avaran sijoitusyhtiön tavoitteena on kasvaa sekä uusien ostojen että vapaarahoitteisten ja ara-tuettujen vuokra-asuntojen rakennuttamisen kautta. Omistaessaan noin 8.000 asuntoa uusi sijoitusyhtiö on merkittävä toimija Suomessa”, sanoo Ilpo Saarinen, Avara Suomi Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja jatkaa:
”Avaran tulevassa sijoitustoiminnan kehittämisessä ja kasvattamisessa asiakassuhteet muun muassa kuntasektoriin ovat keskeisessä roolissa. Mäntysen työhistoria kattaa erittäin hyvin sijoitustoiminnan tavoitteemme.”
Antti Mäntynen siirtyy Avaraan SATOsta, jossa hän on vastannut tammikuusta 2007 Asuntosijoitus-toimialan Investoinnit ja realisoinnit -yksikön johtajana konsernin sijoitussalkun kehittämisestä. Lisäksi Mäntynen on toiminut johtajana Kuntapalveluissa YIT Rakennus Oy:ssä ja sitä ennen liiketoimintajohtajana YIT Kiinteistötekniikka Oy:ssä.
Avara Isännöinti Oy on isännöintiin ja manageeraukseen erikoistunut palveluyritys, joka on Kai Kosusen vuodesta 2001 alkaneen toimitusjohtajuuden aikana noussut Suomen toiseksi suurimmaksi toimijaksi. Avara Isännöinti Oy isännöi noin 57.000 asuntoa ja merkittävää määrää muita kiinteistöjä. Kai Kosunen jatkaa nykyisessä tehtävässään myös jakautumisen jälkeen.
”Kiinteistöjen arvon ylläpidon ja systemaattisen kiinteistöjohtamisen kysyntä kasvaa. Isännöintimarkkinoiden murros jatkuu myös vuonna 2010 ja monipuolisen teknistyneen kiinteistöalan osaamisen tarve lisääntyy edelleen. Tavoitteenamme on kasvattaa Avaran isännöinnin ja manageerausliiketoiminnan markkinaosuutta valtakunnallisesti ja tuoda sen asiakkaille kattavat isännöinnin ja manageerauksen ratkaisut”, toteaa Ilpo Saarinen.
Avaran hallitus ehdottaa marraskuussa jakautumista yhtiökokoukselle
Avara tiedotti syyskuussa vahvistavansa sijoitus- ja isännöintiliiketoimintojensa tehokkuutta ja kilpailukykyä jakautumalla näihin liiketoimintoihin erikoistuneiksi yhtiöiksi.
Avara Suomi Oy:n hallitus ehdottaa marraskuussa yhtiökokoukselle jakautumista, jotta yhtiöt voisivat paremmin vastata toimintaympäristön ja asiakkaiden vaatimuksiin. Jakautumisen seurauksena konsernirakenne purkautuu.
Lisätiedot:
Avara Suomi Oy
Ilpo Saarinen, hallituksen puheenjohtaja
Matkaviestin: 0400 600411
Avara on suomalainen kiinteistöalan konserni, joka on erikoistunut kiinteistösijoittamiseen ja erilaisiin kiinteistönjohtopalveluihin. Yrityksen missiona on tuottaa asumisratkaisut kaikkiin elämän vaiheisiin, sekä kiinteistönjohto- ja rakennuttamispalvelut tehokkaasti ja vastuullisesti.
Avara omistaa noin 8.000 vuokra-asuntoa. Lisäksi konsernin osakkuusyhtiöiden omistuksessa on vuokra- ja asumisoikeusasuntoja noin 11.300.
Avara Isännöinti tarjoaa erilaisia kiinteistönjohtopalveluita, kuten asuin- ja liikekiinteistöjen isännöinti- ja manageerauspalvelut sekä erilaiset kiinteistövarallisuuden arvoa turvaavat ja nostavat arvopalvelut. Avara isännöi ja manageeraa yhteensä noin 57.000 asuntoa ja useita liikekiinteistöjä.
Avara Suomi Oy tiedotti syyskuussa, että se vahvistaa sijoitus- ja isännöintiliiketoimintojensa tehokkuutta ja kilpailukykyä jakautumalla näihin liiketoimintoihin erikoistuneiksi itsenäisiksi yhtiöiksi ilman keskinäistä omistusta. Tavoitteena on kehittää kumpaakin liiketoimintaa ja niiden asiakkuuksia nykyistä tehokkaammin.
Avara-konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli noin 160 miljoonaa euroa. Avaran palveluksessa työskentelee noin 300 henkilöä. Päätoimipaikka on Helsingin Vuosaaressa, lisäksi Avaralla on 23 toimipaikkaa eri puolella Suomea. Lisää tietoa osoitteessa avara.fi.
Julkaistu
15.10.2009