Asuminen Isännöinti Avara yrityksenä Ura Avarassa
HAKU
Tiedotteet
»Tiedotteet
»Tiedotearkisto - 2008
»Kuvapankki

Avara-konserni jakautui kahdeksi itsenäiseksi liiketoiminnaksi

Vahvistaakseen sijoitus- ja isännöintiliiketoimintojensa tehokkuutta ja kilpailukykyä Avara Suomi Oy jakautui 31.5.2010 näihin liiketoimintoihin erikoistuneiksi yhtiöiksi.

Sijoitusyhtiön eli Avara Asunnot Oy:n tavoitteena on kasvaa sekä uusien ostojen että vapaarahoitteisten ja ara-tuettujen vuokra-asuntojen rakennuttamisen kautta. Sijoitusyhtiö on n. 8.000 asunnon omistuksellaan Suomen kolmanneksi suurin yksityinen asuntosjoittaja.

Isännöintiliiketoiminnassa Avara Management Oy pystyy itsenäisenä paremmin kehittämään toimintojaan ja vastaamaan asiakkaiden uudistuviin tarpeisiin. Yli 60.000 asunnon ja satojen muiden kohteiden isännöintiyrityksenä yhtiö on alan toiseksi suurin toimija Suomessa.

Jakautumiseen on päädytty, vaikka näillä liiketoiminnoilla onkin tiettyä synergiaa keskenään. Niiden peruselementit poikkeavat kuitenkin olennaisesti toisistaan. Asuntosijoittaminen on pääomavaltaista liiketoimintaa, kun puolestaan isännöinnin kilpailukyky muodostuu henkilöstön osaamisesta, hyvästä asiakaspalvelusta ja tehokkuudesta.

"Asuntosijoittaminen on läpinäkyvää, matalariskistä sijoitustoimintaa", kommentoi hallituksen puheenjohtaja Ilpo Saarinen. "Pitämällä muusta liiketoiminnasta syntyvät riskit Avaran sijoitustoiminnan ulkopuolella, voivat omistajat arvioida omistuksen arvon ja siihen liittyvät riskit luotettavasti vuosittain. Sijoitus Avaraan on epäsuora sijoitus asuntoportfolioon. ", hän jatkaa.

Jakautumisen seurauksena Avara Suomen konsernirakenne purkautui. Purkautuneen konsernin omistajat ovat kummankin uuden yhtiön osakkeenomistajia samoin omistussuhtein kuin aiemmin. Jakautuneen Avara Suomi Oy:n koko henkilöstö siirtyi jakautumisen myötä uusiin yhtiöihin. Koska Avara-konsernin henkilöstö oli jo organisoitunut erillisten liiketoimintojen mukaisesti, ei jakautuminen vaikuta asiakaspalveluun tai niihin liittyviin sopimuksiin.

Avara Asunnot Oy:n toimitusjohtajana toimii Antti Mäntynen ja Avara Management Oy:n toimitusjohtajana Kai Kosunen.

Lisätiedot:

Ilpo Saarinen, hallitusten puheenjohtaja
Puhelin: 0400-600411

Toimitusjohtaja Antti Mäntynen
Sähköposti:
Puhelin: 0400 984261 Toimitusjohtaja

Kai Kosunen
Sähköposti:
Puhelin: 050 66162

Julkaistu 02.06.2010


Yhteystiedot Sivukartta Palaute In English