Takaisin listaukseen

Leppävaaraan nousee uusia Avara-asuntoja

17.05.2016 | Lukuaika 2 min
Leppävaaraan nousee uusia Avara-asuntoja

Espoon Leppävaaran Mestarinkadulla käy kuhina. Kolmen uuden Avara-kerrostalon rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa, aivan Leppävaaran juna-aseman läheisyydessä. Talojen rakentaminen aloitettiin 2015 syksyllä. Avaralla on tällä hetkellä noin 7 500 asuntoa ympäri Suomen, ja tavoitteena on ylittää 20 000 asunnon rajapyykki vuoteen 2020 mennessä. Mestarinkadun yhteensä 74 kodin kohde valmistuu Leppävaaraan 2016 joulukuussa, ja asuntoja on tarjolla yksiöistä suurempiin perheasuntoihin. Rakenteilla olevien asuntojen suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota ekologisuuteen, kestävään kehitykseen ja asumismukavuuteen.

Leppävaaran Mestarinkadulle valmistuu joulukuussa kolme uutta Avara-kerrostaloa.

Tulevien asukkaiden jalkojen alla on lattialämmitys, ja kesäisin maalämpökaivon maakylmän avulla varmistetaan asuntoihin sisään tulevan ilman viilennys. Huoneistokohtaiseen lämpömittaukseen perustuva lämmönsäätö takaa lämmön siirtymisen tasaisesti jokaiseen asuntoon.

“Rakennuksen alla sijaitseva pysäköinti, kestävää kehitystä edustava maalampö sekä loistavat kohtuuhintaiset sisäolosuhteet tuovat asukkaille haluttuja mukavuuksia“ - Avaran toimistusjohtaja Mika savolainen

Hieman yli puolen vuoden rakennustöiden aikana kohdetta ja edellämainittuja asumismukavuuksia on ollut rakentamassa ja toteuttamassa yli 200 työntekijää.

Tänään Mestarinkadun ahkera ja osaava rakennustiimi saa ansaitun palkinnon työnteostaan; on perinteisten harjannostajaisten aika. Kyseessä on työn juhla, ja sää suosii juhlaväkeä. Harjannostajaiset ovat talonrakennuksen perinteeseen kuuluva juhlatilaisuus, joka perinteisesti pidetään rakennuksen vesikattotöiden valmistuttua. Tällä kertaa juhlan ohjelmassa on puheita, perinteistä hernesoppaa, hyvää juomista ja muita herkkuja sekä viihdyttävää musisointia. Juhlavieraat kattavat paitsi työmiehiä, myös projektiin osallistuneiden muiden yritysten jäseniä. Tunnelma on leppoisa ja tyytyväinen.

Tunnelmia harjannostajaisista.

Harjannostajaisten opastetulla esittelykierroksella voi nähdä käden osaavan jäljen. Kylpyhuoneisiin on alettu jo asentaa lattialaattoja, ja keittiöt ovat saaneet seinille väriä. Vaikka arvioitu valmistumisajankohta on joulukuussa 2016, asuntojen hakuaika alkaa jo elokuussa 2016, sillä asunnoille on  oletettavasti runsaasti kysyntää. Mikäli olet kiinnostunut saamaan lisätietoja Mestarinkadun asunnoista, voit olla yhteydessä Ovenian asiakaspalveluun p. 0201 230 250. Asiakaspalvelun kautta voit myös ennakkotilata Mestarinkadun kohde-esitteen.