Takaisin listaukseen

Oma hyötypuutarha parvekkeella

21.04.2021 | Lukuaika 2 min
Oma hyötypuutarha parvekkeella

Viljely on nyt suorastaan trendikästä, eikä sitä suinkaan tarvitse jättää omakotitaloissa asuvien tai siirtolapuutarhurien iloksi. Pienelläkin parvekkeella voi kasvattaa monenlaista herkullista. Lasitetulla parvekkeella olosuhteet ovat kuin kasvihuoneessa ja kasvukausi on avoparveketta pidempi, mutta viljeltävää löytyy kyllä kaikenlaisille parvekkeille. Viljeltävät kasvit tulee valita valoisuuden mukaan. Hyvä multa ja lannoittaminen ovat tärkeitä menestyksen kannalta. 

Valoisuus määrittää kasvivalinnat

Jos olet innostunut viljelystä, kannattaa asunnonhaussa suosia itään tai länteen avautuvia parvekkeita. Tällaisilla parvekkeilla voi viljellä monenlaista. Avoparvekkeilla viihtyvät parhaiten yrtit, palkokasvit, salaatit ja juurekset. Lämpöä rakastavat vihannekset, kuten tomaatit, chilit, munakoisot ja kurkut viihtyvät lasitetuilla parvekkeilla. Mansikka menestyy hyvin kummallakin vaikkapa amppelissa, ja jopa monet marjapensaat viihtyvät suurissa ruukuissa parvekkeilla. 

Pohjoisen suuntaan olevalla parvekkeella kaikki kukat eivät kuki, mutta hyötykasveista satoa tuottavat esimerkiksi lehtikaali, pinaatti ja lehtimangoldi, salaatit ja lehtevät yrtit, kuten minttu, kirveli, persilja ja sitruunamelissa. Myös punajuuret ja retiisit pärjäävät varjossakin, kuten myös herne. 

Eteläparvekkeella saatetaan tarvita varjostusta, etteivät kasvit näänny. Yrteistä paahdetta sietävät laventeli, timjami ja salvia. Jos saat viriteltyä sopivan varjon kasveille niin, etteivät ne ole paahteessa koko päivää, moni kasvi nauttii eteläparvekkeen lämmöstä. 

Hyötypuutarha parvekkeella

Alkuun pienillä investoinneilla

Kasveille tarvitaan tietysti jonkinlaiset ruukut tai astiat, mutta kierrätyshenkinen voi askarrella sellaisia vaikka elintarvikkeiden muovipakkauksista. Parvekkeella kasvit täytyy kasvattaa suhteellisen pienissä ruukuissa ja siksi multavalinnalla on iso merkitys kasvien menestykseen. Hyvä multa pysyy pitkään kosteana ja kostuu helposti kuivumisen jälkeen. Multa kannattaa ehdottomasti ostaa kaupasta, sillä pihalta tuodun mullan mukana saattaa tulla ei-toivottuja hyönteisiä. 

Itse kasvit on edullisinta kasvattaa siemenistä – etenkin jos sellaiset säästää syömästään kasviksesta – mutta taimen ostamalla pääsee nopeammin alkuun. Epäileväisesti viljelyyn suhtautuva voi kokeilla kasvattaa kaupasta ostetun ruukkusalaatin tai -yrtin tyngästä uutta syötävää. Mutta sinua on varoitettu, viljelyhommissakin nälkä usein kasvaa syödessä!

Kasveja on lannoitettava, jotta ne jaksavat tuottaa satoa koko kesän. Lannoitus voidaan tehdä joko kasteluveteen sekoitettavilla tai kasvualustaan sijoitettavilla varastolannoitteilla. Hyötykasveille multaan laitettava varastolannoite on hyvä valinta, koska silloin kasteluun voidaan käyttää pelkkää vettä, ja syötävät kasvit pysyvät varmasti puhtaina. 

Vinkki! Helpon kasteluautomaatin lomasi ajaksi saat täyttämällä pullon vedellä ja kääntämällä sen nopeasti ylösalaisin pystyyn multaan. Pidemmän loman ajaksi kannattaa pyytää naapuria apuun – satopalkalla, totta kai. 

Omaa parvekepuutarhaansa hoitaessa voi muistella vanhaa kiinalaista sananlaskua: "Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito - eikä sekään ole kovin tärkeää." 

Lähteinä käytetty: Biolan.fi, Tarhuri.fi, Meillakotona.fi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaikki artikkelit