Vähäpäästöistä ja kestävää rakentamista viihtyisällä sijainnilla Espoon Finnoossa

Kovaa vauhtia kasvavaan ja kehittyvään Espoon Finnooseen, osoitteeseen Peijinkatu 6, rakentui alkuvuodesta 2023 moderni ja nykyaikainen Avaran uudiskohde, jonka 113 asuntoa tarjoavat viihtyisää asumista erilaisiin asumisen tarpeisiin aina yksiöistä kolmioihin. Rakentamisen keskiössä on ollut vähäpäästöiset ja kestävät ratkaisut niin rakennusmateriaaleissa kuin energiankäytössäkin - kohteessa on hyödynnetty muun muassa geotermisen aluelämpöverkon syvälämpöä uutena energiaratkaisuna. 

Tämä Länsiväylän läheisyydessä sijaitseva merihenkinen uudiskohde on loistava asuinpaikka luontoa ja meren läheisyyttä arvostavalle asukkaalle. Alueen luontopolut ovat suosittuja vapaa-ajan retkikohteita kaikille luonnonystäville. Noin kilometrin päässä sijaitseva merenranta tarjoaa myös laajalti mahdollisuuksia erilaisille harrastuksille ja virkistymiselle, lisäksi Espoon saaristoa voi lähteä ihailemaan vaikkapa Suomenojan saaristovenelaiturilta.

Liikkumista puolestaan helpottaa Finnoon keskustaan saakka jatkuva länsimetro, joka on saatu käyttöön joulukuussa 2022. Alueelle suunnitellaan myös peruskoulua, useita päiväkoteja sekä runsaasti muita palveluita, kuten kauppoja, jotka sijoittuvat kävelyetäisyyden päähän metroaseman yhteyteen. 

Uusilla asukkailla on käytettävissään myös lähialueen laajat palvelut, sillä Iso Omena ja Matinkylä sijaitsevat vain noin kolmen kilometrin päässä Peijinkadulta. Lähikaupoista Lidl Hannus löytyy noin 800 metrin päästä ja K-market Iivisniemi kilometrin etäisyydeltä.

Kohteeseen valmistui laadukkaita yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Suurimmassa osassa asunnoista on lasitettu parveke ja muutamassa asunnossa ranskalainen parveke tai maantasoterassi. Kaikkien asukkaiden yhteisessä käytössä on kaksi maksutonta talosaunaa sekä pesutupa kuivaushuoneineen. 

Kohde on savuton ja tupakointi on kielletty sisällä asunnoissa, parvekkeilla sekä yhteisissä tiloissa. Piha-alueella tupakointi on sallittu vain mahdollisella erillisellä tupakointipaikalla.

Löydä uusi kotisi tarjolla olevista asunnoista ja vuokraa asunto vaikkapa heti verkosta!

Kohteen vapaita asuntoja

Katso vapaita asuntoja

Voit vuokrata tämän kohteen kodit itsellesi heti OmaAvarasta

Voit vuokrata Avara-koteja itsellesi nyt myös ilman asuntohakemuksen jättämistä! Vuokraa heti -palvelumme avulla pääset varmistamaan haluamasi asunnon saannin itsellesi ja muuttamaan siihen sen vapautumis- tai valmistumispäivänä.

Lue lisää Vuokraa heti -palvelusta

Lisätiedot

Kuvia kohteesta

 

Tutustu Peijinkadun malliasuntoon

Kohteesta löytyy laadukkaita yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Suurimmassa osassa asunnoista on lasitettu parveke ja muutamassa asunnossa ranskalainen parveke tai maantasoterassi. Kaikkien asukkaiden yhteisessä käytössä on kaksi maksutonta talosaunaa sekä pesutupa kuivaushuoneineen. 

Vastuullinen-avara-2

Vastuullista rakentamista

Ylläpidämme ja päivitämme jatkuvasti omaa uudisrakentamisen suunnitteluohjettamme, joka ohjaa vahvasti uudiskohteiden suunnittelua ja materiaalivalintoja elinkaariajattelun ja kestävän kehityksen näkökulmasta. Rakennuksemme täyttävät suunnitteluohjeen vaatimukset mm. energiatehokkuuden, julkisivu-, ikkuna, -ja parvekemateriaalien sekä vesikatteen osalta. 

Espoo Peijinkatu (1)

Kohteen tiedot ja Avaran edut

  • KOHTEEN TIEDOT
    • Yhteensä 113 asuntoa
    • Asuntojen koko 27-60,5 m²
    • Asuntoihin kuuluu huoneistokohtainen irtainvarasto
    • Autopaikat pihalla 40 €/kpl (yhteensä 58 kpl)
    • Vesimaksu neliöperusteinen 1,0 €/m²
    • Savuton kohde
  • AVARAN EDUT
    • Vakuus vain 250 €
    • Lemmikit tervetulleita
    • Kohteessa asukkaille ilmainen pesutupa ja talosauna
    • Maksuton internetyhteys 

Tutustu kaikkiin Avara-kohteisiin

Et löytänyt omaasi? Ei hätää, Avaralla on monipuolisesti asuntoja eri elämäntilanteisiin sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa. Tutustu kaikkiin Avaran kohteisiin, ihastu ja löydä uusi kotisi jo tänään.

Siirry asuntohakuun

10.4. Avara Peijinkatu 6 A 20_oh_ruok