Takaisin listaukseen

Millaista on tulevaisuuden asuminen?

03.11.2017 | Lukuaika 4 min
Millaista on tulevaisuuden asuminen?

Lokakuussa 2017 Avaran Asumisen aamussa syvennyttiin asumisen tulevaisuuteen ja uuden teknologian tuomiin mahdollisuuksiin asumisen eri ratkaisuissa. Kutkuttavasta aiheesta oli tilaisuudessa puhumassa tunnettu digitalisaation asiantuntija Teemu Arina sekä media- ja tulevaisuudentutkija, tohtori Sam Inkinen. Asiantuntijoiden mielenkiintoisen yhteisesityksen aiheena oli etenkin alustatalous, asumisen tulevaisuus ja koti palveluna.

”Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta tulevaisuudet voi keksiä”, totesi fyysikko Dennis Gabor jo 1960-luvulla. Tämä lause kuvaa edelleen osuvasti monien alojen tulevaisuuden tekemistä kuten myös asumisen tulevaisuutta.

Jo viime vuosisadan alussa klassikkoarkkitehti, kaupunkisuunnittelija ja taiteilija Le Corbusier ajatteli, että koti voi olla asumiskone. Mikä onkaan tämän päivän asumiskoneen käsite? Olisiko olemassa olevia teknologioita mahdollista liittää asumiseen samalla tavalla kuin esimerkiksi Steve Jobs tiimeineen liitti puhelimen, verkon sekä musiikin yhteen laitteeseen?

Teemu Arinan ja Sam Inkisen mukaan tämä on jo mahdollista useilla eri aloilla. Asiat, jotka vielä joitakin vuosia sitten vaativat huomattavia panostuksia, saadaan nykypäivänä aikaiseksi pikkurahalla.

Koti on käyttöliittymä arkeen

Asumisen aamussa käsiteltiin myös kodin roolin muutosta. Tilaisuuden asiantuntijoiden mukaan koti on muuttumassa yhä vahvemmin palvelun suuntaan. Myös omistamisen tarve on vähentynyt ja vähenee tulevaisuudessa entisestään. Vapaus ja joustavuus menevät yhä selvemmin fyysisen omistamisen edelle. Koti ei olekaan enää vain neliöitä ja katto pään päällä vaan luova ja tehokas käyttöliittymä arkeen. Mitä tämä voisi tarkoittaa? Millaisia asumisen ratkaisuja voimme tulevaisuudessa nähdä ja hyödyntää? Seuraavassa mielenkiintoisia konkreettisia esimerkkejä tulevaisuuden mahdollisista ratkaisuista, joita saimme kuulla Asumisen aamussa:

Asunnon kasvattaminen tarpeen mukaan: Saksalainen Coodo luo modulaarisia taloja, joita voi kasvattaa ja pienentää asumistilan tarpeen mukaan. Perheen kasvaessa olisi mahdollisuus lisätä uusia moduuleja, lasten muuttaessa pois vähentää niitä.

KOTI EI OLE ENÄÄ VAIN NELIÖITÄ JA KATTO PÄÄN PÄÄLLÄ VAAN LUOVA JA TEHOKAS KÄYTTÖLIITTYMÄ ARKEEN.

Asunnon 3D-tulostus: Esimerkiksi Hollantilaisen DUS Architectsin Urban Cabins -ratkaisu on kauttaaltaan 3D-tulostettu ja printattu biomuovilla, joka on täysin kierrätettävää ja jatkossa myös uudelleentulostettavaa. 3D-tulostamisesta ennustetaan seuraavaa sosioteknistä läpimurtoa, ja uusia taloja pystytään mahdollisesti rakentamaan vain nappia painamalla muutamissa päivissä.

Kytkeytynyt asuminen: Saksalainen Futteralhaus on kehittänyt uudenlaisen kytkeytyneen asumisen ratkaisun, joka mahdollistaa asunnon vuokraamisen Airbnb:n tapaan, mutta täysin uusissa riippumattomissa sijainneissa. Miltä kuulostaisi kodin vuokraaminen opiskelijoille tai opettajille kampuksen pihalta tai matkailijoille keskeltä rantaa? Ei välttämättä hassumpi idea.

Asuminen meren pohjassa: Japanilainen insinööriyhtiö Shimizu Corporation on julkaissut kunnianhimoisia suunnitelmiaan merenalaisesta kaupungista, joka on suoraan kuin scifi-elokuvasta. Yhtiön ajatuksena on hyödyntää syvää merta ja sen potentiaalia luomalla uusia tehokkaita ratkaisuja keskittymällä kestävyyteen ja ympäristön säästämiseen maarakentamisesta tutun tehokkuuden sijaan. Yhtiön tavoitteena on syvän meren resurssien hyödyntäminen. Olisiko tässä toimiva tulevaisuuden malli kiihtyvän väestönkasvun ja tilanpuutteen ratkaisemiseksi?

Digitalisaatiolla muutoksia asumisen kustannuksiin ja päivittäisiin askareisiin

Digitalisaatio on tuonut suuria muutoksia useille eri aloille. Tilapäisyys korvaa omistamisen periaatteita, työ- ja vapaa-aika sekoittuvat entisestään. Alustataloudet muokkaavat verkostoja luoden uutta arvoa ja sen perustaa. Itseohjautuvat autot lienevät pian nykypäivää ja saattavat asettaa nykyiset autot sukupuuton partaalle. Tulevaisuuden älykodit ja niiden mahdollisuudet vaikuttavat varmasti sekä asumisen kustannuksiin kuin myös päivittäiseen elämään.

Digitalisaation avulla sekä pienemmät että suuremmat kokonaisuudet tulevat muuttumaan. Uusi teknologia saattaa laskea esimerkiksi veden, sähkön ja vakuutusten hintoja. ”Tulevaisuudessa normaalien ihmisten on mahdollista ryhtyä jopa sähkön myyjiksi”, Teemu Arina totesi Asumisen aamussa. Esineiden internet (internet of things) muokkaa asumisen arkea, jo tällä hetkellä.

Ei ole välttämättä kaukainen visio, että kodin lämpötila muuttuu automaattisesti, kuten myös jääkaapin täyttäminen. Monet kodin toiminnot tulevat olemaan älykkäästi ääniohjattuja, valaistukset muuttuvat auringonvalon mukaisesti ja verkkoyhteydet on optimoitu kyseiseen tilaan nähden. Myös kodin ilmanlaatu kokee parannuksia eri teknologioiden avulla. Muutoksilla tulee olemaan sekä terveydellisiä ja taloudellisia että käytännöllisiä vaikutuksia. Älykodit ja kodit palveluina muokkaavat asumisen tulevaisuutta ja ratkaisuja ehkä nopeammin ja konkreettisemmin kuin osaamme odottaakaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaikki artikkelit