Takaisin listaukseen

Tampereen Härmälänrantaan valmistuu upean urbaaneja Avara-asuntoja

08.11.2017 | Lukuaika 3 min
Tampereen Härmälänrantaan valmistuu upean urbaaneja Avara-asuntoja

Tuiskunkatu 2:n uusien talojen sisäpihalta kuului naurua ja ilmassa oli juhlan tuntua, kun marraskuun alussa vietettiin Avaran uudiskohteen harjannostajaisia. Tampereen Härmälänrannassa valmistuu vauhdilla kolme uutta Avara-kerrostaloa, joiden vuokraus alkaa joulukuussa 2017. Rakennusten upeat rungot ovat pystyssä, joten ulkona ei näytä tapahtuvan juuri mitään. Työt ovatkin siirtyneet sisätiloihin ja osaa asunnoista viimeistellään jo.

Kuva1.jpg

Näiden uusien vuokrakotien rakentaminen alkoi marraskuussa 2016 ja viimeistelyjen jälkeen asunnot ovat muuttovalmiita keväällä 2018. Tuiskunkatu 2:een valmistuu 97 asuntoa, yksiöitä ja kaksioita. Kohde on merkittävä Avaralle ja se avaa Tampereen uudisrakennuskohteiden putken. Avaralla on Tampereella ja sen lähiseudulla lähes 500 asuntoa ja koko Suomessa yli 8 000 asuntoa. Tavoitteena on ylittää 20 000 asunnon rajapyykki vuoteen 2020 mennessä.

Härmälänrannan hankkeen suunnittelusta on vastannut BST-arkkitehdit. Heidän arkkitehtisuunnittelija Pipsa Puuskan mukaan Tuiskunkatu 2 edustaa urbaania kaupunkiasumista. Kolmen talon yhteinen valtava parkkihalli on makoisaa ylellisyyttä, sillä maan alle parkkiin on oma kulku sisäkautta jokaisesta rapusta. Paikoitustilaa löytyy yli 40:lle autolle.

Suunnittelussa on pidetty katse siinä, että asutaan kaupungissa. Täällä on palvelut lähellä ja liikenneyhteydet hyvät. Taloissa on lämmitetty pysäköintitila ja yhteistiloja asukkaille. Asuntoihin on haettu loft-tunnelmaa valoisuudella ja niissä on väljät parvekkeet.

- Pipsa puuska, bst-arkkitehdit

Historiallinen asuinalue

Härmälänrantaan nousevan asuinalueen historia on lennokas. Ennen rakennustyömaita maisemaa hallitsivat Cargotecin suuret tehdashallit, jotka purettiin uudisrakentamisen tieltä. Alueella on valmistettu aiemmin junia ja lentokoneita sotien ajoista asti. Lähialueen kohteita onkin nimetty Valmetin entisten lentokonemallien mukaan. Urbaanin legendan mukaan asuinalueen läheltä meni aikoinaan järveen luiska, jota pitkin lähetettiin vesitasoja koelennoille.

Harjannostajaisten ohjelma alkoi opastetulla työmaakierroksella, jossa Skanskan työpäällikkö Perttu Pitkälä kertoi työn etenevän aikataulussa ja täysin suunnitellusti kaikin puolin.

- Ei ole ollut isompia murheita missään vaiheessa. Kaikki osapuolet ovat hoitaneet oman roolinsa moitteetta. Projekti on aikataulutettu oikein hyvin ja silloin siinä on kaikille sopiva työaika hoitaa omat tehtävänsä riittävän huolella. Se näkyy lopputuloksessa eikä asumisvaiheessakaan sitten tule ongelmia uusille asukkaille, totesi Pitkälä.

Harjannostajaiset - juhlan aika

Tuiskunkadun ahkera ja ammattitaitoinen rakennustiimi sai nauttia ansaitsemastaan juhlasta, kun Avara järjesti perinteiset harjannostajaiset. Kyseessä on työn juhla - Harjannostajaiset ovat talonrakennuksen perinteeseen kuuluva juhlatilaisuus, joka perinteisesti pidetään rakennuksen vesikattotöiden valmistuttua. Tätäkin työmaata on ollut suunnittelemassa ja rakentamassa yli 200 työntekijää.

Juhlat alkoivat Avaran toimitusjohtaja Mika Savolaisen puheella, jossa hän kiitti työntekijöitä paneutumisesta ja laadukkaasta rakentamisesta.

On hienoa olla osa sitä joukkoa, joka nostaa Suomea ja työllistää meitä kaikkia. Hanke on aikataulussa ja laatu työmaalla näytti erinomaiselta. Olemme aloittaneet vuokrauksen valmistelut ja nämä uudet Avara-kodit tulevat varmasti täyttymään sataprosenttisesti valmistuttuaan. Kiitos työntekijöille, on heidän ansiota miltä tuolla työmaalla nyt näyttää.

- Mika Savolainen, avara

Skanska Pirkanmaan yksikönjohtaja Kari Lindroosin sanoista huokui ylpeys rakennettujen asuntojen laatua kohtaan:

- Tuiskunkatu 2:n ammattitaitoinen henkilöstö antaa sinetin sille, että voimme luovuttaa asiakkaallemme Avaralle juuri sellaisen tuotteen, jonka olemme luvanneet.

Kuva3.jpg

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaikki artikkelit