Takaisin listaukseen

Helpotusta kiireisiin viikkoihin

06.10.2017 | Lukuaika 3 min
Helpotusta kiireisiin viikkoihin

Arki on alkanut ja monelle se tarkoittaa kiirettä. Työt, koulu, lapset, koti – monet tekijät lisäävät kiirettä. Kiire voi pahimmillaan nostaa merkittävästi stressitasoja, jolloin arki tuntuu raskaalta ja hankalalta. Ota aikaa itsellesi, jotta voisit nauttia arjesta ilman vaikeaa stressiä.

Suunnittele viikkosi

Tämä on jo monelle vanha tapa ja kalenterit ovat tuttu apuväline niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Kuitenkin on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, miksi viikosta on tulossa kiireinen. Onko olemassa menoja, joita voisi siirtää toiselle viikolle? Olisiko mahdollista ottaa edes yksi vapaapäivä itselleen, jotta saisit tehdä mukavia asioita.

Jos kalenteri on aivan täynnä pakollisia askareita, etkä voi vaihtaa päivämääriä muihin, voit asettaa itsellesi jotain mukavaa odotettavaa palkinnoksi. Kiireen ja stressin jälkeen voit palkita itsesi mieluisella tavalla. Palkintona voivat olla esimerkiksi lomamatka tai hemmotteleva kylpyläreissu. Pienikin itsensä hemmottelu auttaa. Aseta viikoille myös tavoitteita, jotka ovat realistisia ja mahdollisia saavuttaa. Lisää stressiä voi aiheutua siitä, että kaikkia tavoitteita ei ehditä saavuttaa.

Lepo määrittää aamusi

Unettomuus ja vähäiset yöunet vaikuttavat arkeesi. Jos et ole nukkunut kunnolla, saatat unohdella asioita ja yleinen väsymys pahentaa stressiäsi. Keskity muutamana arki-iltana siihen, että saat varmasti 7-8 tuntia unta. Voit kokeilla unirannekkeita ja sovelluksia, joiden avulla saat selville unenlaatusi. Kuitenkin tärkeintä on, että menet rentoutumaan ennen nukkumaanmenoa. Esimerkiksi rentoutusharjoitukset voivat helpottaa unensaantia stressin keskellä. Aloita iltarutiinisi hieman aiemmin, jotta mieli ja keho ehtivät rentoutumaan ennen nukkumista. Muun muassa kirjojen lukeminen tai ristisanatehtävien täyttö voi helpottaa unensaantia.

Ota taukoja

Venyttely, pieni kävelylenkki tai vain hetkellinen lepohetki helpottaa kiireen keskellä. Töitä riittää, mutta on hyvä muistaa myös oma terveys. Pitkälliset sessiot tietokoneen ääressä rasittavat silmiä ja pistävät kehon ylikierroksille. Liian pitkään jatkunut raskas ja fyysisesti vaativa työ voi rasittaa vartaloa ja väsymys voi aiheuttaa myös vaaratilanteita työssä. On siis hyvä pitää pieni tauko työstä kuin työstä. Tämä edistää myös työntekoa ylipäätään, sillä mieli virkistyy tauon aikana.

Muista pitää myös ruokatauot. Syömisen unohtaminen tai väliin jättäminen pahentaa tilannetta entisestään. Tauolla ehtii myös koota ajatuksia, jos stressi vaikeuttaa esimerkiksi työntekoa. Jos stressi käy pahaksi, kannattaa siitä keskustella.

Vinkki! Urheileminen, kävelylenkit ja kunnon hikitreeni purkavat stressiä. Mieli saa myös muuta ajateltavaa ja työn ja askareiden ääreen on helpompi palata virkistyneenä.

Oma hetki rentouttaa

Pyri siihen, että saat ainakin yhden vapaapäivän kiireen keskellä. Keskity tekemään vapaan aikana asioita, jotka piristävät sinua ja ennen kaikkea rentouttavat. Hyvän elokuvan katsominen, leipominen, kaverin kanssa kahvittelu tai juoksulenkki palauttavat ja antavat uutta puhtia arkeen. Ota tehtäväksesi nauttia omasta ajastasi siten, että stressatut asiat jäävät tämän ajan ulkopuolelle. Stressi on vaikea unohtaa, mutta vapaapäivää ei kannata tuhlata stressaamiseen. Pidä täysi lepopäivä tai tee jotain hauskaa, jotta saat mielen pois stressistä ja kiireestä.

Leppoisaa ja rauhaisaa asumista Avaralla! Kurkista Avara-kohteet läheltäsi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaikki artikkelit