Takaisin listaukseen

Itsetehty joulu

07.12.2016 | Lukuaika 2 min
Itsetehty joulu

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta joulu? Nouseeko ajatuksiin kauniit joulukoristeet, lämpöiset kynttilät sekä sisustusvimmaa, joka saattaa helposti iskeä juuri joulun alla. Joulutunnelman saavuttamiseksi kokosimme pari hauskaa joulukoristevinkkiä, jotka voit toteuttaa helposti yksin tai yhdessä perheen kanssa!

Luonto inspiraationa

Voit luoda erikokoisista kävyistä hauskoja joulukoristeita, jotka kestävät vuodesta toiseen yhtä kauniina. Esimerkiksi kävyistä voit tehdä pieniä joulukuusia hyllylle tai ikkunalaudalle. Tarvitset vain käpyjä (kuusen kävyt ovat hyvänkokoisia!), liimaa, sudin, pieniä kukkaruukkuja (muun muassa vanhat kaktusruukut sopivat tähän käyttötarkoitukseen!) sekä omavalintaiset koristeet, joita voivat olla muun muassa glitteri ja hileet. Halutessasi voit maalata myös kukkaruukut mielivärilläsi!

  • Pese kävyt lian varalta pienellä määrällä saippuaa. Kävyt voivat hieman sulkeutua, mutta ovat seuraavana päivänä jälleen auki. Kuivattele talouspaperin päällä esimerkiksi yön yli.
  • Maalaa halutessasi kukkaruukut esimerkiksi joulunpunaiseksi tai hopeiseksi! Samalla aloita käpyjen maalaaminen. Käytä mielikuvitustasi, haluatko perinteisen vihreän joulukuusen vaiko kenties valkoisen modernin joulukuusen? Anna kuivua.
  • Kun kävyt ovat kuivuneet, laita hieman liimaa kävyn reunoille. Ripottele valitsemasi hileet ja anna hetken kuivua. Taputtele kävystä liika hile pois, jotta se ei varise lattialle.
  • Laita pieni määrä liimaa kävyn päähän ja asettele tähtiglitteri. Voit myös tehdä tähden esimerkiksi rautalangasta tai foliosta!
  • Laita liimaa reilusti kävyn alaosaan ja aseta se ruukkuun. Pidä käpyä hetken paikoillaan, jotta liima ehtii kuivua ja käpy pysyy oikeassa asennossa ruukussa.

Kävyistä voit tehdä myös söpöjä tonttuja tai pöllöjä! Kurkkaa esimerkiksi tämä suloinen vinkki:

http://www.diyncrafts.com/9854/decor/20-magical-diy-christmas-home-decorations-youll-want-right-now

Aina yhtä ihanat kynttilät

Kynttilät ovat niin syksyyn kuin jouluun sopivia sisustusihmeitä. Ne luovat nopeasti joulutunnelman vähällä vaivalla. Tarvitset vain lasin, tuikun, liimaa, glitteriä tai hileitä ja koristenauhan. Voit samalla kierrättää käyttämällä esimerkiksi vanhaa lasia tai lyhtyä!

  • Aloita puhdistamalla lasi miedolla saippuavedellä. Huuhtele kunnolla ja kuivaa. Kun pinta on kuiva, sudi liimaa lasin ympärille.
  • Kun liima on kuivunut, kieritä kynttilä hileissä ja glitterissä. Voit käyttää pahvilautasta glittereille, jotta ne eivät leviä pitkin ja poikin. Lopuksi taputtele liika glitteri pois lasista.
  • Kun glitteri on asettunut, sido lasin ympärille mieleisesi koristenauha.
  • Jos nautit virkkaamisesta tai kutomisesta, voit tehdä myös ihanan virkatun ulkoasun kynttilälle!

Itsetehty joulu on rento, mutta henkilökohtainen. Joulukoristeet ovat uniikkeja ja niiden tunnearvo säilyy joulusta toiseen yhtä arvokkaana.

Lähteinä käytetty: Scissors and Spoons ja Gingersnap Crafts