Takaisin listaukseen

Äitienpäiväksi itse tehdyt lahjat!

10.05.2018 | Lukuaika 3 min
Äitienpäiväksi itse tehdyt lahjat!

Äitienpäivää vietetään 13. päivä sunnuntaina, joten on aika valmistautua hemmottelemaan äitiä ihanilla, itse tehdyillä lahjoilla. Lahjoja voi ja kannattaa tehdä yhdessä perheen pienten kanssa. Mielikuvitusta saa käyttää ja tärkeintä on, että lahja on persoonallinen yllätys äidille.

Kirja täynnä kehuja

Tämän hauskan lahjan idea on, että perhe kokoaa äidistä kehuja. Kehuiksi voisi lukea muun muassa äidin kiltteyden tai sen, että äiti leikkii aina yhdessä lasten kanssa. Lasten suusta tulevat usein parhaimmat kehut, joten ideoikaa kehuja koko lähipiirin voimin.

Kirjan voi ostaa valmiina, mutta sen voi myös askarrella itse. Kirjan ei tarvitse olla iso, se voi olla pieni kirjanen tai muistivihko. Tarvitset ohutta kartonkipaperia, rei’ittäjän, nauhaa ja sakset, jos teet itse kirjasen alusta alkaen. Rei’itä paperin vasen reuna ja sovita sivut yhteen. Valitse kansi esimerkiksi erivärisestä kartonkipaperista ja yhdistä sitten kaikki nauhan avulla. Sido ylä- ja alapuoli tiiviisti, jotta kirjan sivut eivät taitu.

äitienpäivänä muistetaan äitiä itsetehdyillä lahjoilla!

Kirjoita jokaiselle sivulle kehu. Sivuja voi olla niin monta kuin kehuja keksitään, mutta esimerkiksi 30 sivua on riittävä. Näin äiti saa lukea kehuja joka päivä, noin kuukauden ajan. Säännöksi voisikin laittaa sen, että äiti saa lukea joka päivä yhden kehun. Lisäksi sivuille voi piirtää ja askarrella muistoja kehuun liittyen, jolloin kirjasta tulee vieläkin persoonallisempi.

Isoäidille taulu lapsenlapsilta

Lapsenlapset voivat askarrella taulun, jossa näkyy kirjaimellisesti heidän kädenjälkensä. Tähän lahjaan tarvitset taulun, valkoista kartonkipaperia, maalia tai vesivärejä ja tusseja. Pyydä lapsia piirtämään kukan varret ja terälehdet. Kun varret ja terälehdet ovat hieman kuivuneet, voivat lapset painaa kädenjälkensä maaliin ja sitä kautta paperiin. Anna maalin kuivua, jotta se ei tuhri paperia. Kirjoita kukkien alle lasten nimet ja onnentoivotukset lahjan saajalle. Jos haluat lisätä vielä kukkiin jotain lisää, voit liimata jokaisen kohdalle lapsen kuvan. Anna paperin kuivua ainakin tunnin ennen kuin laitat sen kehyksiin. Jos maali on paksua tai vesiväri kasteli paperin, kuivata pitempään. Kun paperi on kuivunut, kehystä se ja paketoi.

Vanhemmista lapsista voi tehdä kuvakollaasin, josta näkyy eri elämänvaiheet. Kuvakollaasin voi aloittaa esimerkiksi 3-vuoden iästä tai nuoremmasta aina tähän päivään saakka. Kuvakollaasina voit käyttää perinteistä kuvakehystä, jossa on tilaa monelle kuvalle.

Muistot osana äitienpäivälahjaa

Tämä lahja sopii niin äidille kuin isoäidillekin. Tämä toimii myös korttina, jonka voi laittaa osaksi äitienpäivälahjaa. Tarvitset vain korttipaperin ja kynän, sillä valmiin pohjan saat täältä. Kirjoita kortin ylälaitaan saajan nimi. Kirjoita numerot 1-10 allekkain ja jätä jokaisen numeron viereen tyhjää tilaa, jotta siihen mahtuu kirjoittamaan:

  1. Rakastan sinua, koska...
  2. Teet minut iloiseksi, kun…
  3. Teet parhaiten…
  4. Lempivärisi on…
  5. Harrastat…
  6. Lempielokuvasi on…
  7. Naurat aina, kun…
  8. Saat minut aina nauramaan, kun…
  9. Meidän lempipaikkamme on…
  10. Olet maailman paras, koska…

Lopuksi täytä yhdessä lasten kanssa tyhjät kohdat jatkamalla lauseita. Liitä kortti osaksi lahjaa tai anna sellaisenaan. Tämä kannattaa myös kehystää!

Seuraava äitienpäiväyllätys uudessa asunnossa? Tutustu Avara-kohteisiin täältä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaikki artikkelit