Suvela

Espoo

Espoon keskuksen vetovoimaa lisäävä aluekehityshanke

Avara on osallistunut kiinteistökehittäjänä Espoon Suvelan alueen laaja-alaiseen ja kokonaisvaltaiseen uudistamiseen. Tavoitteena on ollut kytkeä alue aiempaa tiiviimmin osaksi kehittyvää Espoon keskusta ja parantaa alueen vetovoimaa, viihtyisyyttä ja kaupunkimaisuutta.

Espoon kaupungin tavoitteena oli alueen vanhojen, 1970-luvulla rakennettujen asuinkerrostalokortteleiden kokonaisvaltainen uudistaminen ja merkittävä täydennysrakentaminen. Samalla tarkoituksena oli monipuolistaa alueen asuntokantaa ja hallintamuotoja sekä varmistetaan hyvien kulkuyhteyksien toteutuminen Espoon asemalle ja Keskuspuiston virkistysalueiden suuntaan.

Avara investoi Suvelan Kirstinharjun alueella neljä kerrostaloa käsittävään uudisrakennushankkeeseen yhteensä 40 miljoonaa euroa. Avara rakennutti alueelle noin 180 uutta vuokra-asuntoa. Valtaosa asunnoista on kolmioita, vajaa kolmannes kaksioita ja joka viides asunto on yksiö.

Rakennusliike Fira toteutti Avara Residential Fund II -rahastolle kaksi asunto-osakeyhtiötä, joissa molemmissa on kaksi taloa.

Suvela_olohuone
Suvela_keittiö