Takaisin listaukseen

Avara on edelläkävijä kiinteistöjen energianhallinnassa

06.02.2018 | Lukuaika 2 min
Avara on edelläkävijä kiinteistöjen energianhallinnassa

Energian kokonaiskulutuksesta aiheutuvista ilmastopäästöistä 40 % syntyy asumisesta. Yksi eniten talon energiakustannuksiin ja -kulutukseen, ja näin ollen ympäristöön, vaikuttavista asioista on lämmitysjärjestelmä. Jo yli puolet Avaran asuntokannasta kuuluu tehokkaan energianhallinnan piiriin, ja loput viedään samaan ratkaisuun seuraavan parin vuoden aikana.  

Avara käyttää keskeisenä ratkaisuna energianhallinnassa suomalaista Leanheatia, jonka itseoppivan järjestelmän avulla optimoidaan rakennuksen lämmityksen toimintaa. Asukkaalle tämä tarkoittaa laadukkaampaa sisäilmaa, tasaista ja mukavaa sisälämpötilaa sekä matalampia hiilidioksipäästöjä.

Energiahallinnan piiriin kuuluviin asuntoihin on asennettu sensorit, jotka lähettävät tietoa lämpötilasta ja kosteudesta optimoiden energiatehokkuutta jatkuvasti. Leanheat on Avaralle merkittävä investointi, ja on ollut kunnia olla mukana kehittämässä ratkaisua yhtenä pioneerikumppaneista. Kun energianhallinta on Avaran omissa käsissä, pystymme seuraamaan asuntojen lämpötiloja ja pitämään yllä optimaalisia lämpöolosuhteita säästä tai vuodenajasta riippumatta.

Järjestelmästä löytyy esimerkiksi sääennustukseen perustuva ennakointimekanismi, joka auttaa varautumaan nopeisiin sään muutoksiin, kuten lämpöaaltoihin ja paukkupakkasiin. Lisäksi järjestelmän avulla pystytään varmistamaan, että lämmityslaitteistot toimivat kuten pitää, ja mahdolliset viat havaitaan aikaisessa vaiheessa. Tyypillisesti asukas itse ei ehdi edes huomata ongelmia, kun ne on jo hoidettu kuntoon. Asukkaat arvostavat asumisen ekologisuutta, asumismukavuutta ja laadukkaita asumisolosuhteita.

Energianhallintaan keskittyminen pienentää ylläpitokustannuksia ja hillitsee vuokrankorotuksia

Energianhallintaan panostaminen on tärkeää ylläpitokustannusten ja vuokrankorotusten hillitsemiseksi. Useista pienistä asioista syntyy valtava kokonaisvaikutus, ja on täysin perusteltua, että lämmitysjärjestelmiä pyritään kehittämään jatkuvasti lisää. Jos asiaa haluaa hahmottaa luvuilla, voimme laskea noin 60 % kiinteistöjen energiakustannuksista tulevan lämmöstä, 30 % vedestä ja 10 % huoneiston ulkopuolisesta kiinteistösähköstä. Avaran energiahallinta tuo jopa 10-20% säästöt lämpöenergian käytössä, mikä tarkoittaa konkreettisesti alentuneita lämmityskustannuksia ja hiilidioksidipäästöjä.

On hyvä muistaa, että kustannusten- ja ympäristövaikutusten osalta on olemassa yksi vieläkin isompi tekijä, johon me Avaralla emme suoraan voi vaikuttaa. Se on asukas ja hänen asumistottumuksensa. Jokainen voi omalla toiminnallaan ja valinnoillaan vaikuttaa energiankulutukseen ja alentaa omia asumisen kustannuksiaan.

Pidetään yhdessä huoli siitä, että emme lisää energiankulutusta asumistottumuksillamme. Otamme mielellämme kaiken palautteen, kehitysideat ja kommentit vastaan, liittyivät ne lämmitykseen tai mihin tahansa muuhun asiaan Avaralla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaikki artikkelit