Takaisin listaukseen

Koko henkilöstö allekirjoitti Avaran eettiset toimintaohjeet

14.06.2018 | Lukuaika 2 min
Koko henkilöstö allekirjoitti Avaran eettiset toimintaohjeet

Avara-3

Vastuullisuus on ollut Avaran pääteemoja vuonna 2018. Avara teetti historiansa ensimmäisen vastuullisuusarvioinnin ja julkaisi sen tuloksista vastuullisuusraportin. Kuten kaikilla aloilla, myös kiinteistösijoitus- ja rakennusalalla liiketoimintaa voidaan harjoittaa monella tavalla. Vastuullisuus on tärkeä osa Avaran identiteettinä ja käytännössä se syntyy työntekijöiden arjessa tekemistä valinnoista. Niinpä Avaralaiset laativat yhdessä Avara Oy:n eettisen toiminnan ohjeet, jotka koko henkilöstö allekirjoitti.

Avaran eettiset toimintaohjeet eli niinsanottu Code  of Conduct luo perustan liiketoiminnalle ja yhteistyölle sidosryhmien kanssa. Eettisiin toimintaohjeisiin on kirjattu laajasti asioita arvoista yritysvastuuseen. Tiivistettyjä toimintaohjeita täydentävät Avaran sisäiset prosessit, toimintaohjeet sekä sitoumukset.

Lakien noudattamista ja hyviä valintoja

Osa eettisistä toimintaohjeista on sellaisia, joita moni pitää itsestäänselvyyksinä. Esimerkiksi hyvä hallinnointitapa edellyttää Suomen lakien ja määräysten noudattamista. Työnantajana Avara noudattaa luonnollisesti voimassaolevaa työlainsäädäntöä ja työehtosopimusta sekä edistää tasa-arvoa. Myös yksityisyydensuoja on määritelty tietosuojalaissa.

Osa toimintaohjeista on kuitenkin nimenomaan Avaraa koskevia ja heijastavat sitä, miten Avaran työntekijät haluavat käyttäytyä asiakkaitaan, sidosryhmiään ja toinen toisiaan kohtaan. Avaran arvoja ovat vastuullisuus, edelläkävijyys sekä yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin huomioiminen toiminnassa. Arvoilla on merkitystä vain, kun ne toteutuvat arjen valinnoissa.

Eettisyys edellyttää yhteistyökumppaneiden sitoutumista

Avara haluaa edistää kiinteistösijoitusalan vastuullisia toimintatapoja ja se onnistuu ainoastaan avoimessa ja rehellisessä yhteistyössä palveluntuottajien kanssa. Avaran kumppaneilta edellytetään yhteiskuntavelvoitteiden asianmukaista hoitamista ja läpinäkyvää toimintaa. Heidän on myös valvottava alihankkijoidensa toiminnan lainmukaisuutta ja yritysvastuuvaatimuksien täyttymistä.

Avara kohtelee kumppaneitaan aina tasapuolisesti ja edistää reilua kilpailua. Harmaan talouden torjumiseksi palveluntuottajiksi hyväksytään vain tilaajavastuu.fi:n "Luotettava kumppani" -palveluun rekisteröidyt yritykset tai yritykset, jotka muutoin täyttävät tilaajavastuulain edellyttämät velvollisuudet ja esittävät niistä todistukset.

Eettisiin periaatteisiin kuuluu myös lahjonnan ja korruption vastaisuus. Avaralaiset punnitsevat tarkoin tarjotut vieraanvaraisuudet, eivätkä itse pyri vaikuttamaan viranomaisten tai yrityksien edustajien päätöksentekoon vieraanvaraisuudella tai lahjoilla.

Asukkaille luotettava vuokranantaja ja ympäristöystävällinen koti

Asukkailleen Avara haluaa olla luotettava ja pitkäaikainen vuokranantaja, joka viestii avoimesti ja totuudenmukaisesti. Asukkaille halutaan tarjota turvallinen ja terveellinen koti, sekä erinomainen asiakaskokemus hyödyntäen sähköisiä palveluita.

Avara noudattaa kaikessa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteita. Tavoitteena on ehkäistä ja vähentää toiminnasta aiheutuvia haitallisia vaikutuksia ympäristöön, luontoon, ihmisiin ja omaisuuteen sekä edistää energiatehokkuutta ja tehokasta luonnonvarojen käyttöä. Kiinteistöjen käytön aikaisten ympäristövaikutusten vähentäminen tapahtuu yhteistyössä asukkaiden kanssa.

Luotettavuus, läpinäkyvyys ja eettinen toimintapa ovat etusijalla Avaran liiketoiminnassa. Tästä linkistä pääset lukemaan Avaran eettiset toimintaohjeet kokonaisuudessaan.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaikki artikkelit