Takaisin listaukseen

Hedelmien ja vihannesten säilytys

21.08.2017 | Lukuaika 3 min
Hedelmien ja vihannesten säilytys

Vitamiinipitoiset, herkulliset ja ravitsevat hedelmät ja vihannekset kuuluvat terveelliseen ruokavalioon, mutta niiden säilyttäminen voi aiheuttaa päänvaivaa. Tiedätkö mitkä eivät sovi säilytettäväksi yhdessä? Missä lämpötiloissa kasviksia tulisi säilyttää? Tutustu kolmeen vinkkiin, joiden avulla säilytät vihanneksia ja hedelmiä herkullisena pitempään.

Lämpötilat vaikuttavat makuun ja tuoreuteen

Tietyt hedelmät ja vihannekset viihtyvät paremmin huoneenlämmössä kuin jääkaapissa. Esimerkiksi tomaatti on erittäin herkkä matalalle lämpötilalle, sillä sen rakenne muuttuu veltoksi ja vesimäiseksi. Kurkku ei kestä myöskään matalia lämpötiloja. Molemmille sopii +10-12 C säilytyslämpötila, jolloin niiden maku ja tuoreus eivät kärsi.

Korkeista lämpötiloista kärsivät muun muassa parsakaali, idut, sienet ja vakuumipakatut kasvikset. Tämä johtuu siitä, että liian korkea lämpötila vauhdittaa kasvisten hengitystä ja sitä kautta pilaantumista.

Hedelmistä banaani on oiva esimerkki väärien lämpötilojen aiheuttamista muutoksista. Väärässä lämpötilassa se harmaantuu ja sen maku muuttuu. Jos haluat säilyttää esimerkiksi puolikasta banaania jääkaapissa, peitä halkaistu kohta foliolla ja laita koko banaani ilmatiiviiseen rasiaan. Banaanit kannattaa ostaa hieman vihreänä, jolloin ne kypsyvät omassa tahdissaan huoneenlämmössä eivätkä tummu heti ostamisen jälkeen.

Etyleenihaitan kitkeminen

Etyleeni on normaali osa kasvien elinkaarta. Kasvi tuottaa etyleeniä hengityksessä. Se on väritön kaasu, joka nopeuttaa hedelmien kypsymistä. Tietyt hedelmät ja kasvikset tuottavat paljon etyleeniä, joten niiden säilyttämiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Esimerkkinä paljon etyleeniä tuottavista hedelmistä ovat päärynä ja omena. Myös tomaatti, avokado, mango ja luumu tuottavat runsaasti etyleeniä. Etyleeniä erittävät kasvikset tulee säilyttää reilusti erillään etyleenille aroista kasviksista ja hedelmistä kuten chilistä, appelsiinista tai kiiveistä. Myös vihannekset kuten kurkku, porkkana ja peruna kärsivät etyleenihaitasta.

Vinkki! Myös kukat ovat herkkiä etyleenille, joten pidä ne erillään paljon etyleeniä tuottavista kasviksista. Kukat vanhenevat nopeammin, jos ne altistuvat liialliselle etyleenille.

Tarkista tasaisin väliajoin, että hedelmät ja vihannekset ovat vielä hyviä syötäväksi, sillä pilalle menneet hedelmät ja vihannekset tuottavat suuren määrän etyleeniä.

Kolhut ja valo otettava huomioon säilytyksessä

Ennen ostoksia on hyvä tutkia ovatko hedelmät ja vihannekset kunnossa. Pienikin kolhu voi aiheuttaa tuotteen ennenaikaisen pilaantumisen. Naarmut ja painaumat voivat päästää kasviksen sisään likaa, joka lopulta pilaa tuotteen. Jos huomaat kotona, että kasviksessa on vikaa, voit leikata huonon osan pois tai käyttää raaka-aineen ruoanlaitossa samaisena päivänä. Kaikki tummentumat ja muutokset eivät ole huonosta, sillä esimerkiksi banaani tummuu helposti painaumista ja kolahduksista, mutta on silti syötävää.

Älä jätä mitään hedelmiä tai vihanneksia liialliseen valoon tai suoraan aurinkoon. Valo voi nopeuttaa pilaantumista tai edistää ylimääräistä kasvua. Esimerkiksi peruna ja porkkana vihertyvät liiallisen valon vuoksi. Hedelmät voivat pehmentyä tai menettää makuaan liian kuumassa. Jos haluat säilyttää hedelmiä korissa, laita kori paikkaan, johon ei tule suoraa auringonvaloa.

Lähteenä käytetty: Kasvikset.fi

Viihtyisää asumista Avaralla. Katso lähimmät kohteet täältä.